Paikka, jossa kasvan - kasvunpaikkoja

Palaan taas ajatusteni kanssa tämän blogini pariin. Kuten huomaat, tähän lisäämäni kuvat ovat talvisia, tammi- ja helmikuulta, vaikka nyt eletään jo huhtikuuta. Halusin valita tilantamme ottamistani kuvista nimenomaan sellaisia, joissa läsnäolo ja hetkessä eläminen näkyvät. Nuo teemat ovat minulle tärkeitä ja sopivat tämän pienen kirjoitukseni teemaan.

Minulta kysytään toisinaan, mikä Tuiken talli on. Onko se ratsastuskoulu? Vai joku muu, mikä? Voisin antaa monenkinlaisia vastauksia, koska Tuiken talli tosiaan on ajankohdasta ja ihmisestä riippuen monenkinlaisia asioita. Minulle itselleni se on ensisijassa koti. Se on paikka, josta pyrin luomaan itselleni, perheelleni ja eläimilleni mahdollisimman turvallisen. Se on paikka, jossa voin elää eläinteni kanssa päivästä toiseen saman taivaan alla samoja lintuja yhdessä kuunnellen, samaa sateenropinaa kuunnellen ja samaa vuodenaikojen kiertoa eläen. Nimenomaan eläen.Eläinten kanssa harrastaminen, tunnin parin verran päivässä, ei ole tuntunut minulle sopivimmalta muodolta.

Vuohipojat Risto ja Roni ilmestyivät elämäämme ilahduttamaan ja rikastamaan. Pojat syntyivät kylmänä pakkaspäivänä ja olivat alusta lähtien pontevia ja hyvin syöviä. 

Tuiken talli on ollut minulle jo kohta kolmen vuoden ajan paikka, jossa olen voinut syventää ajatuksiani eläinten käyttäytymisestä, oppimisesta ja tunnetiloista. Olen käyttänyt useita vuosia opiskellen eri näkökulmista eläinten, etenkin hevosten, lajityypillistä käyttäytymistä. Vain asumalla yhdessä näiden eläinten kanssa koen voivani päästä riittävän lähelle niitä, jotta ymmärrykseni niistä voi kasvaa edelleen. Vain näin pääsen kohtaamaan riittävän paljon erilaisia tilanteita, riittävän usein.

Miten luontevaa eläimille onkaan olla jälkikasvunsa kanssa. Ei opaskirjoja, ei kursseja. Kaikki vain tapahtuu.

Näin aikuisena olen tullut tietoiseksi siitä, että olin jo lapsena tarkkailija. Tarkkailin usein muiden käyttäytymistä. Istuin koulun käytävällä välillä hieman etäämpänä muista muiden oppilaiden välistä kommunikointia seuraten. Jokin käyttäytymisessä on kiinnostanut minua niin kauan kuin saatan muistaa. Voisin edelleen viettää tunnin toisensa perään vain tarkkailemalla ihmisiä tai eläimiä, yhdessä tai erikseen.

Sanat, puhe, eivät merkitse minulle lopulta paljoakaan. Eläimille ne eivät merkitse sitäkään vähään. Siksi katseeni ja aistini ovat suuntautuneet siihen kaikkeen muuhun, millä eläin tai ihminen reagoi asioihin tai ilmentää tunnetilojaan. Toiseksi olen kiinnostunut siitä, miten tunteitaan voi muokata, omaa ajattelua ohjata ja toimintatapojaan havainnoida ja muuttaa.

Iloa pienistä suurista asioita

Lähellä luontoa

Pääkiinnostuksenkohteeni ollessa viimeisten vuosien ajan intensiivisesti hevosten käyttäytymisessä, huomasin herkistyväni samalla myös ihmisten sanattomille viesteille. Pitkään kuvittelin, että vain eläimet kuten hevonen toimivat pääosin sanattomilla viesteillä. Energiataso, reaktiot ja kehon pienetkin eleet olivat niitä, joiden tarkkailemiseen syvennyin hevosten kanssa ollessani. Ohjatessani muita ihmisiä hevosten kanssa toimimiseen olen kuitenkin nyttemmin tehnyt oivalluksen, että eläinten ja ihmisten käyttäytymisessä on perimmältään hyvin paljon samaa. Vaikka ilmenemistavat ovat erilaiset - me emme käännä korviamme emmekä potkaise jos joudumme äärimmäiseen ahdinkoon - meilläkin on lajityypillisiä käyttäytymispiirteitä, jotka ilmenevät ei-kielellisesti. Toinen oivallukseni on, että toimimalla hevosten kanssa voi ja oikeastaan pitäisikin syventyä kuuntelemaan myös omia tunnetilojaan ja käyttäytymistään, tulla tietoiseksi niistä ja sitä kautta lähteä mahdollisesti muuttamaan toimintatapojaan niin, että lopputulos on hyvä ja toivottava.

Hyväksyn sinut sellaisena kuin olet

Tämän kaiken johdosta haluan nyt syventyä edelleen myös ihmisten lajityypilliseen, ei-kielelliseen käyttäytymiseen. Ajatukseni on ensin opiskella itse näitä asioita lisää ja sitten ohjata muita. Haaveenani on erityisesti niiden ihmisten auttaminen, joiden on vaikea tunnistaa tai kohdata tunteitaan tai joiden haasteena ovat jännitys-ja paniikkioireet. Haluan tehdä tämän nimenomaan eläinten, erityisesti hevosten, avulla. Olen saanut jo nyt kokea upeita yhteisiä oivalluksen ja onnistumisen hetkiä ohjaamien ihmisten kanssa, hevosten auttaessa meitä ymmärtämään tunteitamme ja käyttäytymistämme. Ne kun ovat tunteiden ja käyttäytymisen havainnoinnin mestareita ja loputtoman rehellisiä. Sanat voivat valehdella, sanojen taakse voi piiloutua. Käyttäytyminen ja keho ovat rehellisiä. Hevonen näkee tämän. Siksi hevosten kanssa tulee paljon kivuliaitakin hetkiä, kun joudumme kohtaamaan sen osan itseämme, joka tuntuu vaikealta.

Kosketuksen ja läsnäolemisen tärkeys

Jatkan tästä eläinten ymmärtämisen laajentamista ja syventämistä, mutta pyrin suuntaamaan matkaani myös ihmismielen suuntaan. Tähän liittyen tutustumisenarvoisena vinkkinä kaikille ihmisten ei-sanallisesta käyttäytymisestä kiinnostuneille suosittelen Joe Navarron, käyttäytymistutkijan ja entisen FBI-agentin, ajatuksiin tutustumista. Hänen havaintonsa siitä, että  ihmisen käyttäytymisessä eräs keskeinen ilmiö on pyrkimys mukavuuteen, psyykkiseen sellaiseen. Navarro tarkkailee ihmisten käyttäytymistä nimenomaan mukavuus - epämukavuus -näkökulmasta. Tähän ilmiöön tutustuttuani  ymmärsin lopullisesti, miten paljon yhteistä eläimissä ja meissä ihmisissä lopulta on!


Näihin ajatuksiin, keltasirkkujen laulaessa ja naakkojen kerätessä Netta-ponimme tarhaan pudonneita talvikarvoja,

Tuike

Haastava hevonen joka vei sydämeni - erään koulutushevosen tarinaa

Hevonen on 8-vuotias ruuna. Koen olevani äärimmäisen etuoikeutettu saadessani työskennellä - tai kommunikoida kuten mielummin sanon - tämän hienon eläimen kanssa. Se ei ole omani, mutta se on jo vienyt palasen sydämestäni. Yritän kertoa tässä vähän siitä, mitä olemme yhdessä kokeneet kuluneiden 6 viikon aikana.

Ruuna on äärimmäisen hyvin hoidettu ja se on todella hyvässä fyysisessä kunnossa. Se on ilo silmälle ja kuten olen tullut huomaamaan - myös ilo sielulleni. Tämän herkempää ja vaativampaa hevosta on vaikea kuvitella! Sillä ei selvästikään ole huonoja kokemuksia ihmisestä - se ei vaan osaa rauhoittua ja rentoutua ja kuunnella ihmistä. Tai ymmärtää mitä ihminen sille yrittää sanoa. Siksi se turvautui - ja turvautuu edelleenkin välillä - pakoreaktioon. Se ei tee sitä ilkeyttään. Sen reaktiot ovat todella voimakkaat ja nopeat.

Tein heti ensimmäisenä yhtenä päivänämme sen johtopäätöksen, että kaikkein tärkein tavoitteemme on rauhallisuuden ja rentouden löytäminen. Ne muodostavat kaiken hevosen kanssa tehtävän pohjan. Ilman rentoutta ja yhteyttä kaikki muu on turhaa. Hevoen joka ei kykene rentoutumaan vaan on kaiken aikaa varuillaan, ei voi oppia asioita eikä nauttia ihmisen kanssa tekemisestä. Tämä rentouden löytäminen voi tapahtua vain hyvin selkeän kommunikoinnin kautta. Aloitin ruunan kanssa maastakäsin. Huomasin, että se alkoi kerätä kierroksia jo nähdessään ratsastusvarusteet. Ratsastaen on turha yrittää saada hevosta rauhoittumaan ellei se osaa rauhoittua maastakäsin.

Aloitin taloitusharjoituksin. Hyppimistä. Pomppimista. Lapa edellä liikkumista. Pää ylhäällä jännittyneenä kävelyä ja steppailua. Pyrähtelyitä. Se tuntui olevan kaiken aikaa valmis juoksemaan pakoon jotakin. Mitä tahansa. Prosessin aikana huomasin, ettei kyse ole niinkään siitä, että tämä hevonen varsinaisesti pelkäisi joitakin tiettyjä asioita. Se vain oli niin jännittynyt ja äärimmilleen virittynyt, että mikä tahansa saattoi laukaista siinä pelko- ja pakoreaktion. Lintu. Tuuli. Rapsahdus. Mikä vain. Ratkaisu ei ollut mielestäni siinä, että alkaisin totuttaa sitä asioihin. Se olisi ollut loppumaton tie. Minun piti opettaa se rentoutumaan. Ja kuuntelemaan minua, turvallista johtajaa. Minusta tuli - hauskaa kyllä - hevosen rentoutusohjaaja.

Picaderossa eli neliöaitauksessa työskentely on ollut tämän hevosen kanssa mielestäni kaikkein toimivin tapa kommunikoida. Tämänkaltaisten hevosten pakoreaktio tuntuu usein vain voimistuvan sitä mukaan kun niitä sitoo kiinni tai niille lisää varusteita. Picaderossa ruuna sai  vapauden liikkua siten, että sillä oli mahdollisuus halutessaan mennä neilön kulmiin. Tätä mahdollisuutta ei ole pyöröaitauksessa. Pyöröaitauksessa hevonen voi vain juosta eteenpäin, mikä saattaa vahvistaa herkän hevosen pakoreaktiota. Siksi käytän mielummin neliöaitausta. Ruunan ensimmäinen reaktio neliöaitaukseen laittamisesta oli lujaa juokseminen. Tämä oli odotettu reaktio tältä hevoselta. En pyrkinyt väkisin pysäyttämään sitä vaan lähdin työskentelemään sen kanssa sen omalla vauhdilla. Picaderotyöskentelyssä puhutaan linjasta, mitä en lähde sen tarkemmin tässä selittämään, mutta tämän linjan pitäminen hevosen edetessä lujaa ei ole helppoa. Se on kuitenkin avain yhteyden löytämiseen. Alku oli vaikea. Voin rehellisesti sanoa, että hyvin vaikea. Mutta koska uskon muutokseen sen monen hevosen kanssa nähtyäni, jaksoin jatkaa. Pikku hiljaa huomasin, että hevonen alkoi huomata ja noteerata olemassaoloni. Ensin tästä oli pieniä merkkejä. Minua kohti kääntynyt sisäkorva. Vilkaisu minuun päin. Jatkoimme. Kerta toisensa jälkeen, lähes päivittäin, kunnes aloimme löytää toisemme. Kun oli kulunut noin 4 viikkoa, ruuna pysähtyi ravista ja lopulta myös laukasta hengityksellä. Uskokaa kun sanon, että se oli mahtava tunne!

Ruuna siis pysähtyi melko kovastakin vauhdista, kun hengähdin syvään. Tein oivalluksen, että voisin hyödyntää tätä hengitystekniikka myös ratsastuksessa! Olin ensimmäisestä viikosta lähtien alkanut myös pikkuhiljaa ratsastaa ruunaa. Periaatteeni oli, ettei se saisi ratsastuksessa eikä missäkään muussa yhteisessä tekemisessämme kiihtyä. Mikäli se kiihtyi, olin edennyt liian nopeasti. Varusteiden laitto oli aluksi sille selvä merkki siitä, että kohta mennään kovaa. Halusin ohjelmoida sen aivot uudelleen. Enää ei mentäisikään kovaa! Pilkoin kaiken pieniin osiin. Harjaus. Rauhallisesti ja rennosti kentällä paikallaan seisten. Ruunan tuli seistä rentona siten, että talutusköysi oli irtonaisena maassa. Seuraavaksi jalkasuojien laitto. Sama homma. Satula. Suitset. Koko ajan rentona ja ilman kiinni sitomista. Mikäli se alkoi kiihtyä, jatkoimme maastakäsin työskentelyä esimerkiksi lyhyellä talutusharjoituksella ja jatkoimme sitten varusteiden laittoa siitä mihin olimme jääneet. Selkäännousu. Rauhassa ja rentona. Käyntiä. Rauhassa ja rentona. Lyhyitä pätkiä. Ravia. Rentona ja rauhassa. Ratsastuksessa halusin aktivoida sen aivot ajattelemaan muuta asioita kuin ympärillä olevia "pelottavia" asioita. Laitoni sen jalat ja pään töihin. Pujotteluita, puomeja, kahdeksikkoja. Ei vauhtia kiihdyttävää pitkien suorien ratsastusta. Ja jokaista rentoudesta kertovaa ruunan pörähtelyä tervehdin ilolla!

Näihin viikkoihin on sisältynyt runsaasti vaikeita ja haastavia hetkiä, mutta päällimmäisenä ovat ne mahtavat kerrat, jolloin ruuna on kävellyt vapaana perässäni kentällä kohti sitä nurkkaa, jota se meille tullessaan pelkäsi. Puomien ylityksiä vapaana. Hetkiä jolloin se tulee luokseni rapsutettavaksi ja uskaltaa hetkeksi ummistaa silmänsä, rentoutua. Se on hieno hevonen. Kaiken sen haastavan, pakenevan energiakimpun sisällä on eläin, joka on täyttä kultaa ja josta voi tulla mitä vain, kunhan me ihmiset jatkamme uskoa siihen ja kertoa sille riittävän selkeästi, mitä sen tulee tehdä.  
 
Jäljellä olevana yhteien aikana käy vähiin. Kunpa aikaa olisi enemmän! Mutta haluan uskoa, että tämä rajallinen aika on saanut hevosessa muutosprosessin aikaan. Oma tehtäväni on näiden koulutushevosten omistajien niin halutessa auttaa siinä, miten tuota prosessia voi jatkaa. Helppoa se ei ole, mutta prosessi on niin mielenkiintoinen, kasvattava ja palkitseva, että kannustan kaikkia yrittämään. <3

Yhteyden muodostaminen hevoseen - kaiken työskentelyn perusta

Olen viimeisen viikon aikana ollut taas picaderossa niin oman Gamillani kuin koulutusheppojenkin kanssa (picadero = neliöaitaus, kulmilla varustettu versio pyöröaitauksesta). Ensisijaisesti ole kommunikoint, toissijaisesti työskennellyt. Tämä järjestys on minulle merkityksellinen. Olen kokenut hienoja hetkiä, jotka ovat nostaneet tunteet pintaan aina onnenkyyneleitä myöten. Yksi hevosista on äärimmäisen herkkä ja nopea nuori tamma, joka saattaa reagoida etenkin uusiin tilanteisiin hyvinkin rajusti. Toinen on puolestaan myöskin hyvin herkkä hevonen, ruuna joka tuntuu etsivän vastausta tilanteisiin vauhtia kiihdyttämllä. Kaikille hevosille haluan kertoa, että ne voivat olla rauhassa ilman, että niiltä vaaditaan mitään mihin ne eivät vielä pysty. Paikallaan levollisena seisominen ja ihmisen kuunteleminen ovat asioita, joita kohti pyrin hevosten kanssa. Herkkä hevonen ei saavuta niitä ilman ihmisen tukea. Jos tällaisille hevosille esitetään liikaa vaatimuksia, niiden varuillaanolo kasvaa ja ne turvautuvat pakoreaktioon sen sijaan, että jäisivät kuuntelemaan mitä sanottavaa ihmisellä on.

Työ jota teen hevosten kanssa pohjautuu aina henkiseen työskentelyyn, ei pelkkiin teknisiin opetushetkiin. Vaikka teenkin ratsukoulutusta, en halua erottaa ratsastukseen liittyvien asioiden opetusta yhteyden muodostamisesta hevoseen. Mielestäni toimivan ja harmonisen ratsukoulutuksen pohjalla tulee olla toimiva, molemminpuolinen kommunikaatio hevosen ja ihmisen välillä. Näin minä tehtäväni näen.

Ratsastuksen perusta on istunnassa ja apujen käytössä. Ei. Ratsastuksen perusta on yhteydessä hevoseen. Molemmat ovat kuulolla, kuuntelevat mitä toinen tekee ja sanoo. Mitä on ympärillä, on merkityksetöntä. Siihen kummankaan ei tarvitse keskittyä. Puhun nyt Ratsastuksesta. On ratsastusta ja Ratsastusta. Ensinmainitussa liikutetaan hevosta. Jälkimmäisessä ratsukko on yhtä aistien toinen toisensa pienimmätkin tunnetilat ja kehon viestit.

Herkkien hevosten kanssa kommunikointi ja työskentely on minua kaikkein eniten inspiroivaa. Näiden eläinten luottamuksen saavuttaminen ilman pelkoon perustuvaa kunnioitusta vaatii paljon henkisiä resursseja ja oman itsen työstämistä ilman oikopolkuja. Se on äärimmäistä henkistä työskentelyä, jossa pelkät tekniikat eivät riitä. Tekniset apukeinot kuten köysi ja ohjasjo-ohjat toimivat apukeinoina meidän vajavaisille reaktioillemme, kompensaatioina hitaudellemme ja hevosia heikommalle fysiikallemme.

Tekniikkaa merkityksellisempää on se mitä ajattelen, mitä puhun, miten hevosta kutsun. "Saat**** kaakki" muuttuu sanoista ja tunteista teoiksi ja ilmentää asennetta ja arvomaailmaa. Tunteet ja arvot  yleistyvät ja muuttuvat osaksi tekojamme. Perkeleet kertovat loppuneista keinoista ja puutteellisista henkisistä resursseista sekä turhautumisesta. Haastavat hevoset ovat opettaneet minulle, että aina on mahdollisuus, aina löytyy uusi tie, uusi mahdollisuus. Kaikki on mahdollista. Kaikki on mahdollista niin kauan kuin jaksaa uskoa. Mustelmien ja rikkoutuneiden varusteidenkin jälkeen löytyy uusia polkuja.

Tämä on pohja, jolta työskentelen hevosten kanssa ja se tullee muodostamaan myös pohjan sille voimauttavalle hevostoiminnalle - tai minkä nimen toiminta lopulta tulee saamaankin - jota parhaillaan mielessäni kehitän. Haluan muidenkin saavan kokea sen tunteen minkä todellisen yhteyden saavuttaminen hevoseen aikaansaa ja sen prosessin mitä se vaatii.

"It is amazing to me how approaching a daily connection with my horses can make such a difference." - Carolyn Resnick


Pystyn ottamaan nykyisellä hinnalla talliini (Teerijärvi, Pohjanmaa) kesäksi 1-2 koulutushevosta. Syksyllä päivittelen hintojani. Tarkoitukseni on rakentaa entistäkin kokonaisvaltaisempi hevosten koulutuskokonaisuus, jossa yhdistyy maastakäsintyöskentely ja tasapainoon pyrkivä ratsukoulutus. Lisätietoja tallini sivuilta sekä blogikirjoituksestani.



Videolla yhden hevosen kanssa koettua taivalta kohti levollista ja tasapainoista yhteistyötä

Eräs maaliskuinen viikko Tuiken tallilla

Ajattelin kirjoittaa yhden viikon ajalta heppastelut Tuiken tallilla samaan blogipostaukseen. Viikot meillä vaihtelevat paljonkin, mutta tietyt perusrutiinit ovat päivästä toiseen samat. Tässä yhden viikon eläimellistä menoa, olkaa hyvä!

maanantai 17.3.2014

Lähdin Gamillalla näyttämään maastoja Mikolle. Mikon ratsuksi valikoitua - kuinkas muuten - Pektus, rauhallinen jättiläinen, joka on aloittelevalle maastoilijalle napakymppi hevosvalinta. Peku ei tapaa ylimääräisiä hössötellä eikä kyllä hössötellyt tälläkään kertaa. Vein Mikon maastoon senkin vuoksi, että Mikko opiskelee hevosalaa tavoitteena kengittäjän paperit ja opintoihinsa liittyen Mikon on käytävä myös koulun ulkopuolisilla ratsastustunneilla ja raportoitava niistä. Tämä oli yksi noista vaadituista tunneista ja aiheena oli maastoratsastus.

Minä menin Gamillan kanssa edellä ja Mikko tuli Pektuksen kanssa perässä. Vaikka Gamilla on nykyään oikein fiksu ja rauhallinen, sen käynti (ja mikä tahansa askellaji) on nopeampi kuin Pektuksen rauhallinen töppöstely, joten jouduimme aina välillä vähän odottelemaan miehiä. Ja muka naisia saa aina odotella, höh! Enimmäkseen menimme käyntiä, koska maa oli taas aika kova ja paikoin liukaskin, mutta muutaman pätkän raviakin Mikko sai kokeilla. Kävimme yhden vakioreiteistämme, jossa on kivasti sekä metsää että kuvassakin näkyvää hiekkapohjaista autotietä (jossa tosin autoja tulee vastaan aniharvoin). Reittiä pääsisi vaikka kuinka paljon eteenpäinkin useampaankin suuntaan, mutta pidimme tämän Mikon ensimaaston lyhyenä. Ehkä tunnin ratsastus tästä tuli. Mitään ongelmia ei ollut, hepat oli asiallisesti eikä mieskään pudonnut kyydistä.

Ja naisia saa muka aina odottaa?! Minä ja Gamilla edellä ja Mikko Pektuksella perässä

Mikko ja Pektus maastossa, minä ja Gamilla olimme mukana

Maanantaissa oli vähän hässäkää ja suunnitelmat meinasivat mennä kokonaan uusiksi, kun minä onneton ajatuksissani peruutin auton takarenkaat ojaan keskellä ei-mitään. Onneksi ihanat ihmiset riensivät kuin tyhjästä apuun ja auto saatiin nopeasti traktorilla takaisin tielle. Kyllä täällä on ihanan avuliaita ihmisiä! Apua saa pyytämättäkin ja auttaminen tuntuu olevan kaikille itsestäänselvyys.

Vaikka maastoon lähtö viivästyikin autotöppäilyni vuoksi, ehdimme kuitenkin alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti lähteä vielä Kokkolaan näyttelytreeniin. Olin luvannut Kukalle että treeneihin mennään, joten olisi ollut kova pettymys jos homma olisi peruuntunut. Treeni pidettiin Keski-Pohjanmaan koirakillan treenihallilla Kokkolan kirkonmäellä.  Porukkaa oli paljon ja tunnelma oli oikein mukava. Minä treenasin Viola tibbemme kanssa seisomista ja kävelyä yksin ja muiden kanssa ja Kukkakin pääsi harjoittelemaan kävelyä ja seisottamista. Kuten kuvasta näkyy meillä on kasvamassa oikein pätevä junior handlerin alku. On se hyvä, että jälkipolvi on näin innokasta jos vaikka itsellä menee näyttelyissä pupu pöksyyn. Kukka tosiaan täyttää tänä vuonna 10 vuotta joten hän saa jo osallistua junnuhandlerjuokkiin. Katsotaan jos jo piankin sellaiseen menisimme. Viola kyllä menee ihan asiallisesti Kukan kanssa. Se on tähänastisista koiristani käytökseltään ehdottomasti fiksuin ja helpoin, joten sen uskaltaa antaa lapsellekin kehään. 

Viola oli ihan poikki kun päästiin kotiin ja niin olin minäkin kaikesta päivän menosta ja autotöppäilystä. Mutta mieli oli hyvä onnistuneen maastoilun ja näyttelytreenin jälkeen.

Kukka-Maaria treenaa näyttelyesittämistä

Ja minä ja Viola

tiistai 18.3.2014

Tiistai alkoi aamupäivällä pitämälläni ratsastustunnilla. Sen jälkeen ohjelmassa oli Assin koulutusta. Laitoin tammalle satulan ja "ratsastin" sitä maastakäsin. Toisinsanoen tein maastakäsin ohjilla pysähdyksiä ja suunnanmuutoksia. Tämä alkaa jo sujua nätisti. Kuten aina toistelen, minulla on kaikessa tavoitteena rento ja mielellään toimiva hevonen. Siksi etenen hitaasti etenkin näiden herkkien ja nopeiden hevosten kanssa. Assissa uudet asiat aiheuttavat helposti energiatason nousua ja kiukuttelua. Siksi asiat pitää yrittää pilkkoa osiin ja edetä pikkuhiljaa. Tuttuihin asioihin tamma suhtautuu pehmeämmällä asenteella, mutta vähän uudempien asioiden kanssa se saattaa olla hyvinkin napakka ja näyttää vastustelun fyysisesti voimakkaastikin. Olen oikein tyytyväinen tämänkertaiseen harjoitteluumme, jonka pääsimme lopettamaan onnistumiseen.

Myöhemmin päivällä haimme Kukan kanssa naapurista havuja hevosille. Naapuri on kaatanut metsästään puita. Maastolenkillä ollessani näin, että hän oli erotellut ison kasan havuja ja pyysin luvan niiden ottamiseen hevosille.  Havut ovat terveellistä ajanvietettä hevosille. Sanovat että ne jopa toimivat luonnollisena loishäätönä. Ja ainakin Gamilla pitää niistä kovasti.

Havujen jälkeen olikin vuorossa heinien haku hevosille. Haemme nykyään Vetelistä kuivaheinää pikkupaaleissa. Heinä on oikein hyvälaatuista ja pölyämätöntä - ja ihanan vihreää! Koska meillä ei ole traktoria tai vastaavaa, kuljetamme heinät heppatraikussa. Siihen mahtuu vähän paalien koosta riippuen noin 70 paalia.

Assilla ensimmäistä kertaa meillä ollessa satula selässä. Tässä harjoitellaan paikallaan seisomista.

keskiviikko 19.3.2014

Keskiviikko alkoi erityisryhmän käynnillä. Kaksi ratsastajaa iältään hiukan alle ja yli kahdenkymmenen kävi ensi kertaa avustajineen meillä heppailemassa. Pektus oli hommassa enemmän kuin hyvä. Sen verkkainen ja pienistä hätkähtämätön luonne sopii tällaiseen toimintaan kuin nenä päähän. Ensin harjasimme ja satuloimme Pektuksen jonka jälkeen kumpikin sai ratsastaa käyntiä talutuksessa kentällä. Heillä oli selvästi kivaa ja molemmat lähtivät pois hymy huulilla, mikä on minulle paras mahdollinen palaute. Olen saanut ja saan joka päivä edelleenkin hevosilta paljon iloa ja haluan jakaa tämän kokemukseni kaikkien tallillamme käyvien kanssa. Tänään se ainakin selvästi onnistui.

Rakas Peku odottelee tallissa erityisryhmän vierailua

Ryhmän jälkeen jatkoin Assin kanssa työskentelyä. Tänään vuorossa oli selkäännousutreeniä tavoitteena hevonen, joka seisoo nätisti ja rentona paikoillaan kun satulaan noustaan ja siellä istutaan. Tämä meni hyvin. Mikko oli minulla apulaisena pitämässä Assista kiinni. Tämä on Mikolle hyvää kokemusta, koska heillä on hevoskoulussa ollut jonkin verran nuorten hevosten koulutusasiaa ja meillä Mikko pääsee näkemään sitä käytännössäkin - tosin minun tavallani tehtynä. Satulaannousut sujuvat Assin kanssa niin hyvin, että voimme seuraavaksi siirtyä jo käynnin ratsastamiseen.

Assin koulutuksen jälkeen ohjelmassa oli pieni yhteislenkki Kukka-Maarian, Roki-ponin ja Violan kanssa. Minä menin tällä kertaa jalkaisin ja Kukka ratsasti Rokilla. Roki on hyvin voimakastahtoinen ja jääräpäinen välillä, joten ajattelin voivani maastakäsin keskittyä paremmin siihen. Kukka sai tällä kerralla jo aika hyvin ponin liikkumaan - muutamaa stoppia lukuunottamatta. Takaisin käännyttyämme innostuimme kokeilemaan, miten Violan talutus onnistuisi Kukalta satulasta käsin. Hyvinhän se meni! Vähän Violaa alussa jännitti mennä Rokin lähellä, mutta pikku hiljaa se tajusi että tästähän selvitään hengissä ja homma alkoi sujua oikeinkin mallikkaasti. Kaikilla oli hauskaa ja uskallettiinpa hommaa kokeilla pari ravipätkääkin.

Näin kätevästi tämä käy!

Tässä sitä mennäääään! 

Ja tältä näytti yhden maastoilijan naama

Päivän päätti remonttirupeama talomme yläkerrassa, jonne leiritilojen on tarkoitus valmistua toukokuussa. Ohjelmassa oli tapettien poistoa.

Tapettien rapsutusta yläkerrassa

torstai 20.3.2014

Aamu alkoi aurinkoisissa merkeissä. Lueskelin aamukahvia juodessani kavereiden Facebook- päivityksiä. Samalla äkkäsin kahden teeren juoksentelevan pihallamme. Sinne ne kipittivät naapurin pihan suuntaan metsää pitkin.

Päivä jatkui yläkerran leiritilojen remontoinnilla. Kuten kuvasta näkyy sain Merituulesta innokkaan apulaisen. Itse siirtyisin jo mielelläni tästä vanhojen tapettien irrotusvaiheesta seinien maalaamiseen, tapetoimiseen ja etenkin sisustamiseen. Vanhasta talosta kun on kyse, tapetti- ja maalikerroksia on seinissä monta! On sinistä tapettia, raitaista, on tummanvihreää maalia ja vaaleanvihreää. Näistä kun joskus päästään eroon, loppuhomma onkin yhtä juhlaa.

Merituuli remonttiapulaisena

Remonttihommien jälkeen treenasimme taas Assin kanssa satulaannousuja. Mikko oli jälleen apunani mukana. Treeni meni hyvin.

Treenailua Assin kanssa. Hyvin ja rennnosti meni.

Assin jälkeen oli Gamillan vuoro. Lähdin sen kanssa kävelylle. Siinä missä viime viikolla oli ollut jo kovin keväistä ja linnut olivat laulaneet, tänään tuli aamulla reilusti lunta. Pääsimme Gamin kanssa kahlaamaan metsäpolulla lumessa. Koskemattomassa lumessa oli monenlaisia eläinten jälkiä. Niitä on hauska tutkia ja katsella, mitä reittejä metsän eläimet ovat menneet. Ihan kaikkia jälkiä en tunnistanut. Joukossa oli yhdet isommat jäljet, joissa jälkien väli oli varmasti lähemmäs metrin. Mikä lie siinä mennyt. Seuraavana päivänä en suunnitelmani mukaan päässyt jälkiä kuvaamaan luontokirjasta tutkimista varten, sillä talvisää oli muuttunut tuuliseksi sadekeliksi ja lumet menivät menojaan.

Gamillan kanssa kävelyllä. Metsässä oli koskemattomalla lumella monenlaisia eläimen jälkiä. Taas pitää tarttua luontokirjaan.

Metsäretken jälkeen hain taas hieman lisää havuja hepoille. Raskasta hommaa, kun paikalle ei oikein millään ajoneuvolla pääse, joten oksat pitää raahata käsivoimin. Hepat olivat kuitenkin oksistaan kiitollisia, joten vaiva sai palkkansa.

perjantai 21.3.2014

Jos eilen saatiin kahlata pakkaslumessa, niin nyt perjantaina sää oli taas täysin toisenlainen. Kova myräkkä iski Pohjanmaalle! Eilinen talvisää muuttui kertaheitolla oikeaksi kevätmyräkäksi. Vettä tuli vaakatasossa ja tuuli kovaa. Menin kentälle ajatuksenani treenailla Gamillan kanssa kuolaimettomilla ratsastusta. Meninkin hetken käyntiä ja jumppailin heppaa, mutta sitten tuuli yltyi niin kovaksi, että päätin lopettaa homman siihen. Myös tälle päivälle suunnittelemani Assin ratsastus saa siirtyä maanantaille. Ei ollut mikään nuoren hevosen ratsastuskeli tänään ollenkaan.

En kuitenkaan lähtenyt kentältä suoraan ratsastuksen jälkeen pois vaan hassuttelin ponin kanssa hetken temppukoulutuksen merkeissä. Olen suunnitellut, että opetan meidän "temppumestareille" Gamillalle ja Rokille jonkin pienen tempun, jota hion niin hyvin, että sitä voi esitellä vaikka meillä käyville vierasryhmille. Tällainen on oivaa mielenvirkistystä niin hevoselle kuin ihmisellekin. Joku voi ajatella tällaisista, että ne ovat "vain" temppukoulutusta, mutta minulle ja hevosillemme ne ovat ihan yhtä tärkeitä asioita kuin kaikki muukin yhdessä tekeminen.

Gamilla alkoi ratsastuksen jälkeen tarjota jalkatemppuaan, joten otimmekin pienet mieltä virkistävät temppuilut :)

lauantai 22.3.2014

Lauantaiaamuna herätyskello herätti ruokottoman aikaisin tämän aamu-unisen iltaihmisen. Mutta kyllähän sitä jaksaa aikaisinkin nousta, kun syy on hevosasioissa! Pakkasin hevoskoulutusköyteni ja tallivaatteeni kassiin ja ajoin autolla Kokkolan rautatieasemalle. Matkustin junalla ensin Tikkuriin jossa vaihdoin paikallisjunaan päämääränä Järvenpää. Matkaan meni aikaa reilut 5 tuntia, joten ehdin katsoa junassa Netflixistä elokuvan Salainen puutarha. Katson aika vähän elokuvia ja ylipäänsä ohjelmia. Jotta jaksan keskittyä katsomaan jonkin elokuvan alusta loppuun yhdellä istumalla, sen tulee olla oikeasti hyvä ja kiinnostava. En siis viitsi katsella jotakin vain katsomisen vuoksi. Salainen puutarha taitaa olla kokoperheen elokuva. Minua aikuista se kiehtoi kovasti. Elokuva perustuu Frances Hodgson Burnettin samannimiseen, vuonna 1911 julkaistuu nuortenromaaniklassikkoon. Päähenkilö on nyrpeä orpotyttö, joka lähetetään asumaan setänsä kartanoon. Siellä hän löytää salaisen puutarhan ja sitä kautta paljon muutakin. Suosittelen katsomaan.

Tärkeimmät matkatavarani heppareissuilla - koulutusköyteni. 

Matka sujui elokuvan ansiosta varsin joutuisasti. Perillä Järvenpäässä tapasin Pollesta potkua ry:n järjestämän voimauttavan hevostoimintakoulutuksen kurssikaverini, joiden kanssa keskustelimme hevostoiminta-asioista. Keskustelun ja ruokailun jälkeen matkasin Lähderannan ponitallille Tuusulaan. Tallilla Tea Virta demosi meille ensin issikan askellajiratsastusta ja kertoi aiheesta. Halukkaat saivat kokeilla tölttiä kentällä. Itse jätin ratsastuksen tällä kerralla väliin. Hyvä niin, sillä edessä oli vielä kuutisen tuntia junamatkustusta. Ennen kotiin lähtöä ohjasin kuitenkin ryhmäläisille kahdella issikalla vähän hevostaitoharjoituksia. Issikat olivat todella pehmeitä ihmisen kanssa. Kumpikaan ei töninyt eikä tuuppinut ja ne vastasivat hyvin maastakäsin tehtyihin pyyntöihin. Jälleen tuli todettua se, minkä olen alkuperäisrotujen edustajista ennenkin havainnut - ne ovat herkkiä kehonkielelle.

Kurssilla ollessani kengittäjä kävi kenkäämässä Pektuksen. Mikko piti Pektusta kengityksen ajan ja kertoi, että poika oli taas alkanut nukkua kesken kengityksen ja nojailla puolelta toiselle. Ei siinä mitään sinänsä, mutta vähän käy kengittäjää sääliksi. Pektus kuitenkin painaa sen 700 kiloa, hih! Onneksi olin jo oppinut tämän ja otin Pektuksen kengityksen ihan erikseen ettei kengittäjä joudu liian koville. Muut hepat otetaan sitten toisella kerralla.

sunnuntai 23.3.2014

Sunnuntaina olikin taas varsin paljon hevostelua omalla tallilla. Päivä tai oikeastaan aamu alkoi yksityistunnilla. Tämän jälkeen oli ponikerho Mikon vetämänä ja oma Mind & Body with horse -hevostaitoryhmäni. Ryhmässä jatkoimme tällä kerralla Zahrian työstämistä ohjasajossa ja groundridingissa. Ryhmäläiset saivat kokeilla sekä pitkillä ohjasajo-ohjilla että tavallisilla ohjilla hevosen vieressä työskentelyä. Teimme väistöjä käynnissä sekä ravia. Zahria on selvästi kehittynyt näiden ryhmän kesken tehtyjen harjoitusten myötä. Siinä missä ensimmäisillä kerroilla jouduimme paljonkin korjaamaan sen vinoutta, tällä kerralla liikkuminen oli jo huomattavasti suorempaa.

Päivän päätteeksi oli vielä nuorten tunti, jolla Kukka oli mukana Rokin kanssa. Aiheena oli puomi- ja kavalettityöskentely, joka aloitettiin käynnissä. Sama homma tehtiin molempiin suuntiin myös ravissa ja Gamilla meni myös sarjan myös laukalla ISOLLA hypyllä. Kukka on selvästi saanut otetta Roki-ponin kanssa. Ponihan meni jo oikein hyvin entisen verrattuna. Se kyllä pysähteli omin luvin, mutta Kukka sai sen ilman apuani liikkeelle. Olen oikein luottavainen tähän ratsukkoon. Eiköhän kesällä päästä harjoituskisoihin. 

Vaikka tuntui etten ole tällä viikolla tehnyt paljon mitään, huomaan tätä kirjoittaessani ettei asia ihan niin ollutkaan. Monenmoista kivaa eläinpuuhaa on tullut tehtyä yksin ja yhdessä muiden kanssa.

Kohti kevättä ja kesää

Kevään tuloa ja ratsukoulusta

Kevät tekee tuloaan tänne Hästbackan mäellekin. Joinakin päivänä on saanut nauttia lintujen sirkutuksesta. Piha-alueellamme asustelevat tikat taasen naputtelevat vuoden ympäri. Yksi tikoista on vuorenvarmasti tallin vieressä olevassa puussa, kun hevosille vie aamuheiniä.  Yhtä varma kuin on tikan naputus, on pikkuponimme Rokin hirnunta, kun tulee kotiin tai astuu ovesta pihalle. Roki onkin todellinen seuraponi, jolla juttua riittää. Toivon löytäväni sille pikaisesti ponikaverin poniaitaukseen, koska Lotalta lainassa olleet settikset ovat palanneet kotiinsa. Rokin ratsukoulutus on päässyt taas etenemään, kun löysin sille vihdoin sopivan satulan. Ei ollutkaan ihan helppo rasti löytää riittävän lyhyttä satulaa, joka ei myöskään olisi liian leveä. Roki kun on huomattavasti settiksiä kapeampi. Sopiva satula löytyi lopulta hollantilaisesta verkkokaupasta Divozasta, josta olen ennenkin tilannut varusteita itselleni ja hevosille.

Kuvassa Roki-ponin uusi satula juuri Hollannista tulleena. Kokoa tällä satulalla on peräti 10 tuumaa, hih!  

Kukka-Maaria on nyt ratsastanut useita kertoja Rokilla ja poni onkin alkanut toimia ihan mallikkaasti. Pieniä esteitäkin ratsukko on mennyt, jopa laukassa. Rokilta sujuu laukka ihmeen hienosti ottaen huomioon että kyseessä on pikkuponi. Luultavasti sen settiksiä pitkäjalkaisempi ja sirompi rakenne vaikuttaa asiaan. Siitä tulee vielä hieno ratsu. Takuulla Kukka nähdään sen kanssa jonain päivänä pikkukisoissakin.

 
Videolla Kukka-Maaria ja Roki


Koulutuksessa oleva 3-vuotias puoliveritamma Assi on edistynyt hienosti. Talutusharjoitukset ovat tuottaneet tulosta ja peruskäsittely on jo miellyttävämpää. Ohjasajoa ja maastakäsinratsastusta olen myös tehnyt sen kanssa, jotta se oppii vastaamaan perusapuihin rennosti jo ennen selkäännousua. Uusi koulutettava on tulossa tallillemme toukokuussa. Yhdelle koulutettavalle olisi vielä aikaa ja tilaa, joten asian tiimoilta voi ottaa minuun yhteyttä jos tarvetta on. 

Koiruuksia

Meidän tiibetinterrierityttösemme Viola täytti tammikuussa 1-vuotta. Viola on mainio tallikoira. Otan sen usein mukaan aamutallia kanssani tekemään. Viola oli ensimmäisissä virallisissa näyttelyissään junnuluokassa Jyväskylässä 22.helmikuuta. Tätä ennen se oli käynyt kahdesti pentunäyttelyissä. Violasta on sukeutunut oikea kaunotar, ja kun se vielä tuntuu pitävänä näyttelyissä olemisesta, olen suunnitellut jatkavani näyttelykäyntejä sen kanssa. Sattumalta löysin Kokkolasta ihan meille sopivan näyttelykoulutuksen. Maanantaisin Keski-Pohjanmaan Koirakilta järjestää Kokkolassa koulutushallillaan näyttelykoulutusta joten aiomme piipahtaa siellä Violan kanssa. Kukka varmaan tulee mukaan, koska Kukkaa kiinnostaa koiranäyttelyt ja hän haluaisi osallistua junior handler -luokkiin jahka täyttää niihin vaaditut 10 vuotta. Vajaa vuosi pitää siis vielä malttaa odottaa. 

Violan seuraava virallinen näyttely on Tampereella 4.5. Tuurissa olisi match show pääsiäisenä ja sinne menemistäkin olen vähän harkinnut.

Viola odottamassa kehään pääsyä Jyväskylän näyttelyissä kasvattajansa Satun kanssa

Viola 13kk

Maastoilua

Ilmojen lämmettyä olen innostunut vihdoin koluamaan tilamme ympärillä olevia maastoja. Olen jo löytänyt parikin hyvää reittiä. Alue on rauhallista maaseutua, joten täällä saa maastoilla ilman, että välttämättä tulee ketään vastaan. Syrjäisemmillä hiekkateillä autoja kulkee harvakseen. Olen käynyt yksin Gamillan kanssa maastoilemassa ja maaliskuussa teimme Kukan ja Rokin kanssa pienen yhteismaastolenkinkin. Roki juurtui pari kertaa jaloistaan maahan ja kieltäytyi liikkumasta, mutta lopulta se suostui liikkumaan varsin nätisti. Rokin hyvä puoli on se, ettei se totisesti pelkää mitään! Kukalle on tullut paljon itsevarmuutta ja osaamista lisää nyt kun hän pääsee päivittäin hevostelemaan omalla tilalla.

Jäiden lähtöä 27.2. Melontareitti alkaa olla kohta menokuosissa! Tämä kohta on kutakuinkin taloamme vastapäätä, tien toisella puolella.

Kukka Gamillan kanssa talutusmaastossa

Tarkoitus olisi seuraavaksi viedä Mikko Pektuksen kanssa maastoon. Mikko on viime aikoina ratsastanut vähän aktiivisemmin, koska Perhon heppakoulussa on ohjelmassa myös ratsastusta.  Jossain vaiheessa haluan pakata kahvin termariin ja eväät reppuun ja suunnata pidemmälle maastoratsastukselle. Täältä Teerijärveltä löytyy lukuisia luontopolkuja ja niiden varsilta laavuja - tuskin maltan odottaa!

5. maaliskuuta oli vielä pikkuteillä jäätä ja lunta. Tässä käytiin Kukan kanssa ulkoiluttamassa Gamillaa ja Violaa.

Ja 13. maaliskuuta näytti jo tältä. Ihana auringonpaiste, kun kävin Gamillan kanssa maastossa!

Kukka ja Roki & Minä ja Gamilla maastossa 15.3.2014

Huh, olipas raskas reissu!

Gamilla odottaa kärsivällisesti kun autan Kukkaa ja Rokia. Pikalukolliset ohjat ovat varsin kätevä juttu! Sellaiset voi tehdä myös itse tavallisista ohjista ostamalla kaupasta pikalukot. Olen opettanut Gamillan seisomaan tällä tavoin "maahan kytkettynä", mikä on varsin käytännöllinen taito. Kaulassa Gamillalla on riimunnaru siltä varalta, että joutuisin taluttamaan maastossa Rokia ja Kukkaa.

Menneitä ja tulevia

Kukka 9v Gamillan kanssa tunnillani

Säiden lämmetessä myös ihmiset aktivoituvat hevostelemaan. Ratsastustunteja pidetään kysynnän mukaan ja sunnuntaisin pyörivät sekä ponikerho että hevostaitoryhmä, joka kulkee nimellä Mind and Body with horse. Hevostaitoryhmän kanssa olemme muunmuassa tehneet talutusharjoituksia tavoitteena pehmeästi ihmisen kanssa oleva hevonen. Olemme myös harjoitelleet ohjasajoa/ground ridingia tavoitteena suora, tasapainossa kulkeva hevonen, joka vastaa annettuihin apuihin välittömästi mutta rennosti. Harjoitushevosina meillä on ollut Gamilla, Zahria, Pektus ja lastausharjoituksissa Roki-poni.  Gamilla on hevosistamme kaikkein kuuliaisin ja sikäli helpoin. Sen kanssa kurssilaiset ovat saaneet kokea mikä on tavoite hevosen kouluttamisessa ja miltä tuntuu, kun hevonen on herkkä, rento ja pehmeä ja vastaa pieniinkin apuihin välittömästi. Zahrian kanssa ryhmäläiset ovat puolestaan päässeet lähtemään ohjasajossa ja ground ridingissa alusta alkaen liikkeelle ja huomanneet miten pienillä asioilla saadaan vietyä hevosta yllättävänkin nopeasti eteenpäin. Ensimmäisellä ohjasajokerralla Zahria kulki vinossa, mutta toisella harjoituskerralla ryhmäläiset saivat sen jo aivan erilaiseen ryhtiin ja tasapainoon. Pektuksen kanssa ryhmäläiset ovat joutuneet nostamaan omaa energiatasoaan. Pikku hiljaa Pektuksen kanssa on päästy pienempien pyyntöjen käyttöön esimerkiksi maastakäsin peruutuksissa.

Ponikerhossa on ratsastettu Pektuksella ja Rokilla satulalla ja ilman (Pektuksella tandemina kaksi lasta samanaikaisesti selässä), harjoiteltu näyttelyesittämistä ja agilityä ja tehty kuvassa näkyvää hevosenkenkäaskertelua.

  
Olen suunnitellut keväälle aikuisten alkeiskurssia. Haluaisin opettaa kurssilla muutakin kuin pelkkää ratsastusta eli ideologiani mukaista hevosten käsittelyä maastakäsin. Jonkinmoinen hevostaito-/ratsastusviikonloppu majoituksella on myös pyörinyt päässäni. Voisimme saada Mikon kanssa yläkerran majoitustilat toukokuuksi valmiiksi. Seiniä ja lattioita on jo mittailtu ja vanhoja tapetteja rapsuteltu pois. Ostoslistalla on myös sängyt tykötarpeineen, ruokailuryhmä ja jotain kodikasta sisustusjuttua, verhoja ja sen sellaista. Jonkin verran leirivarauksia on jo tullut. Olen laatinut leiritarjonnasta mahdollisimman monipuolisen. Valittavana on yleisleiri, perheleiri, alkeisleiri, esteleiri jne. Uusia heppoja pitää saada kesään mennessä leirejä varten. Hakusessa on ainakin yksi tai kaksi hevosta ja saman verran poneja. Eikä tässä kaikessa ole vielä riittävästi, sillä hankinta-ja työlistalla on myös tarhanrakennusta ja kesäksi kesälaidunten pystytystä. Esteitäkin pitää hankkia. Puuhaa riittää, kun asuu hevostilalla! 
 
Olen ajatellut, että voisin järjestää tallillani pienet harjoituskisat. Kiinnostaisiko sinua sellainen? Laitahan viestiä tulemaan jos haluaisit osallistua.

Mukavaa kevään odotusta kaikille!

Ajatuksia pitkäjänteisestä työstä hevosen kanssa - TARJOLLA RATSUTUS-/KOULUTUSPAIKKA 1-2 HEVOSELLE

Tallissani on tällä hetkellä yksi koulutettavana oleva nuori asiakashevonen, jonka kanssa työskentelen pitkäjänteisenä projektina vaihe vaiheelta edeten. Tamman kanssa teen töitä useana päivänä viikossa, mutta sen nuoresta iästä johtuen koulutussessiot on pidettävä vielä suhteellisen lyhyinä. Aikatauluuni mahtuukin 1-2 nuorta tai aikuista projektihevosta lisää. Kerron seuraavassa vähän työskentelytavastani, joka toki on hevoskohtainen, mutta noudattaa kuitenkin tiettyjä perusperiaatteita.

Työskentelyn eteneminen

1. Hevonen tutustuu uuteen talliin ja laumaan. Tässä vaiheessa tarkastelen sen käyttäytymistä peruskäsittelytilanteissa ja sille luonteenomaisia reagointitapoja eri tilanteissa (uudet tilanteet, pelottavat asiat jne.)
2. Perustyöskentely ja turvallinen johtajuus maastakäsin, talutusharjoituksia ja myötäämisharjoituksia. Hevonen oppii toimimaan ihmisen kanssa pehmeästi ja luottavaisesti kävelemättä ihmisen päälle, tönimättä ja vetämättä. Se oppii myös seisomaan paikoillaan, mikä on erittäinen hyödyllinen taito.
3. Jatkotyöskentely maastakäsin sisältäen mm.takaosan väistöt tasapainoa lisäävinä harjoitteina
4. Luottamus- ja totutusharjoituksia
5. Juoksutustyöskentely köydessä ja kahdella ohjalla + ohjasajo
6. Jokaisessa vaiheessa hevoselle näytetään käytettävät välineet ja se saa sopeutua niihin tarvitsemansa ajan. Tavoitteena se, että hevonen ei pelkästään siedä varusteita vaan myös hyväksyy ne. En halua ylittää hevosen pelkokynnystä.
7. Ohjasajo/groundriding, jossa hevonen oppii perusavut. Samalla voidaan tarkastella hevosen puolieroja ja vinouksia varhaista korjaamista varten. Tämä käyttämäni ohjasajotyöskentely muistuttaa enemmän ratsastusta maastakäsin kuin Suomessa enemmän käytettyä nuoren hevosen ohjasajoa, joten sitä käyttäen voidaan opettaa hevoselle mitä tahansa ratsastuksen liikkeitä ja vahvistaa niitä. Erityisen käytännöllinen työskentelymetodi tämä on tasapainon löytämisessä ja uusiin asioihin tutustuttamisessa ja se sopii myös  perusasiat osaaville aikuisille hevosille.
8. 7. Selkäännousut, jolloin hevonen oppii seisomaan paikoillaan kunnes ratsastaja antaa merkin lähteä liikkeelle. Tämä on tärkeä asia, sillä liikkeelle ampaiseva hevonen ei ole miellyttävä eikä turvallinen
9. Ratsastus

Näihin voidaan tarvittaessa lisätä kullekin hevoselle omia harjoituksia kuten traileriin lastaamisia.

Mihin pyrin maastakäsin tehtävillä harjoituksilla?

• Hevonen kunnioittaa ihmistä. Kunnioitus on luottavaista eikä perustu pelkoon.
• Hevonen ei töni eikä tuupi ihmistä MISSÄÄN tilanteessa
• Hevonen ei kävele ihmisen yli MISSÄÄN tilanteessa
• Hevonen ei kisko talutettaessa. Hevosen taluttaminen on kevyttä, miellyttävää ja turvallista. Se sujuu ilman ketjunaruja ja fyysistä voimaa, joka tilanteessa.
• Hevonen kuuntelee ihmistä luottavaisena ja haluaa tehtä asioita ihmisen kanssa mielellään. TÄMÄ on kaiken perusta.

Herkät hevoset lähellä sydäntä

Koen että erityisesti herkät ja nopeat hevoset ovat lähellä sydäntäni, mutta kaikenlaiset projektit kiinnostavat. Herkissä ja nopeasti reagoivissa hevosissa on paljon haastetta, mutta kun niiden herkkyyden ja nopeuden jalostaa oikeisiin kohteisiin, näistä tulee usein parhaita ratsuja etenkin tavoitteellisempaan ratsastukseen. Kyse on kärsivällisyydestä ja kyvystä sopeuttaa harjoitukset kulloinkin sopiviksi. Tämä vaatii nopeaa reagointia ihmiseltä. Myötäämisen ja palkitsemisen tulee tapahtua tismalleen oikeaan aikaan ja nopeilla hevosilla nuo ajat tulevat eteen nopeasti. Koska tämä vaatii ihmiseltä 100% keskittymistä hevoseen, harjoitukset tulee malttaa pitää riittävän lyhyinä, jotta huomio ei herpaannu.

Gamilla on minulle tullessaan 1,5-vuotias. Myönnän etten vielä muutama vuosi sitten olisi itsekään uskonut, että jonain päivänä se on tallin luotettavin ja kohteliain hevonen, jolla nuoretkin ratsastajat voivat ratsastaa. Nyt 8-vuotiaana se on nimenomaan sitä ja ihastuttaa ihmisiä herkkyydellään. Aiemmin haastavasta herkkyydestä on jalostunut hieno ominaisuus.

Erityisesti nuorelle hevoselle on tärkeää saada kasvaa laumassa, jossa se oppii hevosen elämän perussääntöjä. Kuvassa vasemmalla Ada 3v aikuisen ruunan ja tamman kanssa. Kimo tamma on lauman johtaja.

Jos et ole koskaan saanut kokea millaista on käsitellä todella pehmeää hevosta, olet tervetullut meille kokeilemaan ja fiilistelemään! En usko että sen jälkeen haluat enää palata vanhaan :)

Voit ottaa minuun yhteyttä myös hankalissa tapauksissa. Minulla riittää uskoa ja kärsivällisyyttä!

Vielä tämän kevään ajan pystyyn tarjoamaan koulutusprojektit erittäin edulliseen hintaan! Hinnat ja muut lisätiedot löydät tästä linkistä.

- Tuike
tuike@tuike.com 

Näissä videoissa alkutyöskentelyä (vaiheet 2 ja 3) 3-vuotiaan tamman kanssa. Videointi on osa työskentelymetodiani ja toimii samana asiakkaalle tapana pysyä kärryillä missä hevosen kanssa mennään.


3-vuotiaan tamman kanssa I (video Youtubessa)

3-vuotiaan tamman kanssa II (video Youtubessa)

TYÖTÄ TARJOLLA - myös kesähommia!

TYÖTÄ VAILLA?

Etsin tiimiini pienelle hevostilalle Teerijärvelle vahvistusta. Oletko se sinä?

Olet reipas, stressinsietokykyinen ja asiakaspalveluhenkinen ulkoilmaihminen. Pysyt aikataulussa ja kestät ajoittaista kiirettäkin. Pidät lasten ja nuorten kanssa työskentelystä.

Olet täysi-ikäinen (leiriavustajaksi huomioidaan myös alle 18-vuotias kesätyöntekijä).


1. RATSASTUSTUNTIEN PITÄJÄ (arki-illat ja viikonloput, esim. 6h/vko)
Etenkin lasten ja nuorten ratsastustuntien sekä estetuntien ohjaaminen arki-iltaisin ja viikonloppuisin  sekä lasten ja nuorten kisatiimin luotsaaminen (jonkinlainen oma valmennus-/kilpailukokemus on suotavaa.)

2.  RATSASTUSTUNTIEN PITÄJÄ KESÄLEIREILLE (kesä-elokuu, ma-pe, esim. 4h/vko)
Lähinnä lasten ja nuorten ratsastustuntien sekä estetuntien ohjaamista kesäleireillä ma-pe kesä-elokuussa

3. LEIRIAVUSTAJA/-KOKKI (kesä-elokuu, ma-pe, joitakin tunteja/pvä)
Leiriruoan valmistaminen (kotiruoka) ja esillepano, tiskaaminen ym. ruokailuun liittyvät työt sekä tarpeen mukaan leirillä avustaminen kuten leiriläisten auttaminen hevosten kanssa. Perustaidot hevosten kanssa toimimisesta oltava.

-----

Myös työharjoittelijat ja muut harjoittelijat huomioidaan.
KAKSIKIELISYYS PLUSSAA, samoin ea-kortti ja leiriavustajalla hygieniapassi.
Kesätyöntekijöillä mahdollisuus yöpyä tilalla ja mahdollisuus ottaa oma hevonen mukaan.

Tallimme keskeisenä periaatteena on hevoslähtöisyys ja hevosten psyykkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista huolehtiminen. Opetamme luonnollisia hevosmiestaitoja ja käytämme paljon maastakäsintyöskentelyä. Etsimäni henkilö on kiinnostunut hevosten kanssa kommunikoimisesta ja on halukas oppimaan aiheesta lisää.

Pikaiset yhteydenotot tuntipalkkatoiveineen (vai onko kyseessä harjoittelu)ja perusteluineen "Miksi juuri sinä sopisit meille":
Tuiken talli / Tuike Ekroos
tuike@tuike.com
www.tuike.com/talli
www.facebook.com/tuikentalli